Paljastus (HeidiJohanna)

Koulussa oli äidinkielen tunti. Aiheita oli  monenlaisia eikä Iskulla tuntunut olevan mielenkiintoa kirjoittaa mistään. Hän yritti aloittaa monestakin eri otsikosta, mutta lopulta kumitti kaiken aina pois. Aloitukset tuntuivat huonoilta ja liian ohuilta tarinan aluksi. Opettaja pyysi laittamaan silmät hetkeksi kiinni ja miettimään tarkoin millainen tarina pojan mielessä sillä hetkellä oli. Se saattoi olla totta tai unta, mutta pojan olisi luotava siitä uskottava kokonaisuus. Se auttoi ja lopulta poika alkoi kirjoittaa kynä sauhuten ajatuksiaan.

Iskulla oli kaksi paperia täynnä kun kellot soivat eikä hänelle jäänyt aikaa lukea tekstiä enää ennen palautusta. Luokan ulkopuolella ajatukset alkoivat selkiintyä. Kävellessään alakertaan ja kotiin päin hän huomasi, että sieltä puuttui muistoja ja johtolankoja jotka olivat livahtaneet ulos salaisuuksien lokerosta. Lokerosta, jota ei pitänyt koskaan avata. Nyt poika toivoi, että opettaja uskoisi hänen vain kirjoittaneen satua, mutta entä jos isä saisi tietää, hän varmasti suuttuisi.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s