Mihin ne katosivat? (HannaRiikka)

Flash fictionia voi kirjoittaa monin eri tavoin. Tässä uusi esimerkki! Tarina on kirjoitettu kokonaan dialogina eli vuoropuheluna.


“Kassakoneessa on jotain vikaa! Kyllä siellä rahaa on! Tarkista uudestaan”
“Valitettavasti ei ole. Joudutte jättämään ostoksenne tähän.”
“Mitä? Milläs mä nyt ruokin perheen?”

***

“Mitä ihmettä? Missä ne kaikki on?”
“Bensa loppui myös. Ruoat jäi kauppaan. Mitähän vois tehdä pelkästä voista?”
“Mä laitoin sinne just eilen lisää.”
“No ei ne vaan oo siellä enää.”

***

“Hei mitä sä teet?”
“Isi! Kenkä!”
“Säkö ne kaikki rahat tuhlaat!? Äitis saa kyllä kuulla kunniansa…”
“Isi…”
“Et kyllä enää pääse tietokoneelle! Osta omas sitte ku oot töis!”

Mainokset

Metsäautotie (HeidiJohanna)

Koimme että meidän piti auttaa. Lapsi kertoi mielellään unet joissa hän oli. Ne värittyivät monenkirjaviksi ja paisuivat mahdottomiksi. Silti hän oli aina pulassa. Kun lapsi lähti kouluun, päätin mennä lenkille metsäautotielle jonka päässä lapsena uskoin noidan asuvan. Syrjässä kaikesta muusta kuulin kuinka joku huusi ja löysin hänet. Lapsi ei enää nähnyt unta.

Sillan vartija

Kesällä saa löhöillä! Etsi ympäristöstä silta ja mieti kuka sen toisella puolella mahtaa asua. Jos et löydä siltaa, rakenna se itse! Kirjoita sitten flash fiction, johon liittyy jotenkin silta. Jätä tarinasi sellaiseen kohtaan, jolloin tapahtuu jotain yllättävää ja loppu voi jäädä arvoitukseksi.

Lähetä flash fiction meille ja me voimme julkaista sen!

  • Alle 500 sanaa
  • nimimerkillä tai etunimellä julkaistaan
  • Flash Fiction Finland julkaisee asiallisia tekstejä. Jos tekstissä on jotain korjattavaa, kysytään lupaa korjauksiin ennen julkaisua
  • Lähetä teksti viimeistään 31.8.2015

flashfictionfinland@gmail.com

Sam

Flash Fictionien yksi keskeisimmistä tarkoituksista on antaa lukijoilleen tilaa ajatella. Jokainen lukija mielessään kokee flash fictionit eri tavoin. Joku näkee sanassa enemmän kuin toinen. Jollekin sana talo tuo mieleen upean linnan, jollekin se on vain pieni mökki keskellä metsää. Vähäinen sanamäärä jättää paljon sanomatta. Jokaisella sanalla on merkityksensä.

HannaRiikka kirjoitti erään tarinan ja sen tulkinnasta tuli mahdoton keskustelu. Jokaisella oli oma näkemys siitä, mitä tarinassa tuli tapahtua ja miten sitä voisi muokata. Keskustelusta syntyi kolme tarinaa, joissa jokaisessa on käytetty tuota HannaRiikan alkuperäistä ideaa. Kolmannen tarinan kirjoitti MikaIlmari, joka vierailee nyt ensimmäisen kerran blogissamme, mutta jonka tuotoksia saatamme lukea lisää tulevaisuudessakin…

Tässä ne ovat…


Sam (HannaRiikka)

Sam astui vilisevään toimistoon. Kaikki hiljenivät. Musta silmä aiheutti ihmetystä. Hänen kävellessä omalle työpisteelleen, häntä seurasi uteliaat katseet. Pientä kuiskutusta kantautui huoneen joka nurkasta aina viereiseen Lusian työpöytään saakka. Sam istahti tutulle tuolilleen ja tarkkaili omaa pöytäänsä. Näppäimistö oli siinä vielä pari kuukautta sitten, mutta nyt se oli paperipinon alla, jossain ison mappikasan alapuolella.
Lusia oli ainoa, joka uskalsi tulla lähemmäksi Samia.
“Tässä tämän viikon työvuorolista”, Lusia sanoi varovasti ja laski melkein tyhjän paperin Samin pöydälle.
Päivän posti saapui ja jälleen kerran oli se aika viikosta kun piti tarkistaa liikennekamerat. Ylinopeus, ylinopeus, laiton ohittaminen, ylinopeus… Sam piteli käsissään mustavalkoista valokuvaa. Tutussa autossa istui nainen. Hänen viimeinen hymynsä oli tallentunut kameralle. Alapuolella oli paperi, jossa luki: “Will you marry me?”

Sam (HeidiJohanna)

Sam oli työvuorossa ja odotti kentältä kollegoiden työskentelyn tuloksena saatuja ylinopeuskameran kuvia. Työpäivä oli ollut hiljainen. Viikonlopun jäljiltä toimisto oli maanantaisin hiljainen. Louis oli eilen illalla kimmastunut hänelle jostain mitä Sam ei vieläkään ymmärtänyt. Louisin olisi pitänyt aamulla tulla työvuoroon, mutta hän oli kaiketi ilmoittanut pomolle valheellisia syitä poissaololleen. Hyvä niin. Työkaverit katsoivat Samia lohduttavan ymmärtävästi, sillä he tiesivät, ettei Louis ollut helppo ihminen.
Harjoittelija toi kasan papereita Samin pöydälle ja mies alkoi lajitella kuvia erilaisiin pinoihin. Hän halusi käsitellä samaa ylinopeutta ajaneet samana ryhmänä. Ei ollut yllättävää, että juuri ylinopeusrajan ylittäviä oli paljon. Jotkut olivat huvittuneet hämmästyneitä kuvassa, jotkut peittivät kasvonsa. Eräässä kuvassa luki ”Sorry, will you marry me?” Sam laittoi kuvan syrjään. Puhelin soi toisella pöydällä.
Aloitettuaan puhelin Sam istuutui. Hän yritti tavoitella omituista kuvaa pöydältä ja se kierähti hänen jalkoihinsa. Vasta tällöin Sam ymmärsi.

Sam (MikaIlmari)

007
Ovi kolahti kiinni. Sam nyökkäsi työkavereille tervehdyksen, ja vaistosi rohkaisevan hymytapetin alta kupruavan liki sääliksi vaivaantunutta myötätuntoa. Hän kiirehti nopeasti työpöytänsä turvaan. Sen päällä pönötti paksu pinkka töitä odottamassa, kuin särkylääkkeeksi hän toivoi. Ehkä liikennekameraotoksien purkaminen saisi revittyä ajatukset hirttosolmustaan.
Ilmassa leijui kysymysaaveita, jokainen yritti työhönsä. Sam soitti lempeästi nuhtelevan puhelun lievää ylinopeutta ajaneelle miehelle. Puhuttelu sujui selkänahasta reväistyllä rutiinilla, paremmin kuin hän pelkäsi.
– Olen jatkossa tarkempi kaasujalan suhteen, mies lupasi hurskaasti. Niin varmasti, Sam ajatteli, ja kumma huojennus virtasi hänen lävitseen.
Äkkiä Sam kuuli läheisen tuolin narahtavan, hän oli välttänyt katsetta tuon työpisteen suuntaan.  Askeleet lähestyivät epäröiden, ja Sam tunsi kuinka kyyneleet ryhtyivät viiltämään veitsellä silmäkulmia. Hän olisi tiennyt nuo askeleet unessakin. He eivät olleet puhuneet sanaakaan sitten tapahtuneen, vaikka tämä ihminen oli ollut vierellä kun puhelin kirkui.  Myöhemmin kilahteli vielä hehkuvia tekstiviestejä, monena iltana, mutta Sam ei koskaan löytänyt voimia vastata.
– Anteeksi  Sam… minun on… minun on pakko näyttää sinulle tämä …anna anteeksi… tuntuu.. tä… tämä tuntuu aivan… aivan käsittämättömän pa..hal..le… sekin… mitä… me… anna… anna anteeksi Sam…
Louise ei saanut sanottua enempää vaan pudotti Samin eteen liikennekameran nappaaman kuvan. Meni hetki ennen kuin Sam tajusi kuka kuvan autoa ajoi.  Siinä Kathy hymyili, näyttäen tussilla kirjoitettua viestiä, ja nyt tuo arkeen kulunut hymy oli kuin vasta maalattu. Viestissä luki: ”Sam ❤ Will you marry me?”