Nuo silmät (HannaRiikka)

Katselin noita silmiä. Ne muistuttivat etäisesti tutuilta, mutta samalla olivat vieraat. Joukko oli kerääntynyt silmien ympärille laulamaan ja kuuntelemaan, ihastelemaan. Halusin napata nuo silmät ja viedä kotiin. En kuitenkaan voinut, sillä niitä vartioitiin.
Vanhus tuijotti vihaisesti kun lähdin pois ilman hyvästejä. En voisi koskaan hyvästellä silmiä, sillä palaisin vielä monesti. Seuraavalla kertaa minulla olisi tikku mukanani…

 


 

Muita HannaRiikan blogitekstejä:

Sam

Flash Fiction Päivän satoa

Yhden illan video

Dino

 

Itkun aika (HeidiJohanna)

Sairaalavuoteessa letkujen ympäröimänä on tukala olla. Asento tuntuu hankalalta, pitäisi soittaa kelloa, pyytää apua. Taas. Tuskin paremmaksi muuttuisi. Hiki haisee kainaloissa ja yksinäisyys valloittaa mieltä. Pään päällä monitori pitää meteliä, eikä ketään näy missään. Ovat muissa saleissa, kiireissään käskivät odottamaan. Kun tulee aika painaa kelloa, joku alkaa itkeä.

Outoja kuvia kahdesti (HannaRiikka & HeidiJohanna)

Kirjoitusmatkalla HannaRiikka löysi paperin, jossa oli kolme erilaista yksityiskohtaa. Huomasimme, että niistä pystyisi koostamaan kokonaisen tarinan. Päätimme kirjoittaa molemmat sellaisen. Flash Fiction antoi jälleen mahdollisuuden testata jotain uutta. Pystytkö sinä kirjoittamaan annetuista yksityiskohdista tarinan?

Yksityiskohdat olivat:

  • Valokuvissa näkyy outoja
  • Joku lähettää kaverikutsun
  • Vanha päiväkirja kirjastossa

HannaRiikka: Nuo silmät

Valokuvassa oli tahra. Se ei lähtenyt pois. Putsasin sitä harjalla, kunnes sen alta paljastuivat silmät. Ne olivat vain silmäkuopat eikä niistä voinut päätellä mihin tuo olento katsoi.

Kännykkä piippasi kaveripyynnöstä. Karl Karkki pyysi ystäväksi. Miehen profiilikuvana oli tuo sama kuva, nuo silmät.

Lähdin tutkimaan kirjaston historiaosastoa. Kuka oli Karl Karkki? Mitään tietoja hänestä ei löytynyt netistä. Sosiaaliseen mediaan oli vain ilmestynyt profiili kuin tyhjästä. Selailin kirjahyllyä. Yksi kirja oli työnnetty muista ulospäin ja se kiinnitti huomioni. Siinä oli vuodatettu vuosikymmenten tuskat ja rakkaudenosoitukset. Siinä oli yritetty sanoa Tahdon kolmesti tuloksetta. Viimeisellä sivulla oli tuloste keskustelusta, jossa kerroin etten voisi enää olla hänen.

HeidiJohanna: Outo kuva

Iitta haahuili vielä olohuoneessa. Kirjahyllyssä valokuva-albumi oli vinossa. Se pisti silmään, sillä jokainen tavara asunnossa oli suorassa. Aluksi Iitta vain suoristi albumin, mutta alkoi sitten miettiä syytä ja otti sen käteensä. Valokuvissa oli outoja henkilöitä. Vaaleita haamumaisia ihmisiä oli ilmestynyt  sukukuvaan muiden taakse ja yhden Iitta tunnisti varmasti, isoisä.

Tietokoneella IItta avasi sukupuuohjelman ja sieltä tulvahti hirmuisesti uusia yhteyspyyntöjä. Yhdessä oli viesti ”kirjastosta selviää kuka olen.”

Iitta mietti mitä kirjastoa henkilö mahtoi tarkoittaa ja muisti vanhempiensa talossa olevan kirjastohuoneen. Siellä oli uudenlainen kirja pöydällä. Avattuaan sen viimeiseltä aukeamalta kerrottiin tulevaisuudesta.

Kirjoittajaystävän matkassa

Kirjoittaminen on usein yksinäistä puuhaa, jossa ainoa kuulemasi ääni on tietokoneen näppäimistö. Lähtiessäsi matkalle ystävän kanssa saatatte viettää aikaa yhdessä, keskustella kirjoittamisesta, rentoutua ja lopulta tekee mieli kirjoittaa. Viikonlopun aikana saimme yhteensä noin 50 tekstiä kirjoitettua, jotkut olivat hyviä jo sellaisenaan, mutta paljon tuli myös materiaalia, jota voi myöhemmin muokata kun ei keksi kirjoitettavaa. Yhteinen aika antoi vapautta keksiä yhdessä aiheita ja tehtäviä, joista kirjoittaa eikä aina tarvinnut turvautua tuttuun aloituslause-harjoitukseen.

Kun lähdet tekemään jotain muuta kuin kirjoittamaan, saatat huomaamattasi kerätä alitajuisesti ideoita kirjoittamista varten. Et ole koskaan kirjoittamatta. Kirjoitat mielessäsi koko ajan.