Nuo silmät (HannaRiikka)

Katselin noita silmiä. Ne muistuttivat etäisesti tutuilta, mutta samalla olivat vieraat. Joukko oli kerääntynyt silmien ympärille laulamaan ja kuuntelemaan, ihastelemaan. Halusin napata nuo silmät ja viedä kotiin. En kuitenkaan voinut, sillä niitä vartioitiin.
Vanhus tuijotti vihaisesti kun lähdin pois ilman hyvästejä. En voisi koskaan hyvästellä silmiä, sillä palaisin vielä monesti. Seuraavalla kertaa minulla olisi tikku mukanani…

 


 

Muita HannaRiikan blogitekstejä:

Sam

Flash Fiction Päivän satoa

Yhden illan video

Dino

 

Mainokset

Outoja kuvia kahdesti (HannaRiikka & HeidiJohanna)

Kirjoitusmatkalla HannaRiikka löysi paperin, jossa oli kolme erilaista yksityiskohtaa. Huomasimme, että niistä pystyisi koostamaan kokonaisen tarinan. Päätimme kirjoittaa molemmat sellaisen. Flash Fiction antoi jälleen mahdollisuuden testata jotain uutta. Pystytkö sinä kirjoittamaan annetuista yksityiskohdista tarinan?

Yksityiskohdat olivat:

  • Valokuvissa näkyy outoja
  • Joku lähettää kaverikutsun
  • Vanha päiväkirja kirjastossa

HannaRiikka: Nuo silmät

Valokuvassa oli tahra. Se ei lähtenyt pois. Putsasin sitä harjalla, kunnes sen alta paljastuivat silmät. Ne olivat vain silmäkuopat eikä niistä voinut päätellä mihin tuo olento katsoi.

Kännykkä piippasi kaveripyynnöstä. Karl Karkki pyysi ystäväksi. Miehen profiilikuvana oli tuo sama kuva, nuo silmät.

Lähdin tutkimaan kirjaston historiaosastoa. Kuka oli Karl Karkki? Mitään tietoja hänestä ei löytynyt netistä. Sosiaaliseen mediaan oli vain ilmestynyt profiili kuin tyhjästä. Selailin kirjahyllyä. Yksi kirja oli työnnetty muista ulospäin ja se kiinnitti huomioni. Siinä oli vuodatettu vuosikymmenten tuskat ja rakkaudenosoitukset. Siinä oli yritetty sanoa Tahdon kolmesti tuloksetta. Viimeisellä sivulla oli tuloste keskustelusta, jossa kerroin etten voisi enää olla hänen.

HeidiJohanna: Outo kuva

Iitta haahuili vielä olohuoneessa. Kirjahyllyssä valokuva-albumi oli vinossa. Se pisti silmään, sillä jokainen tavara asunnossa oli suorassa. Aluksi Iitta vain suoristi albumin, mutta alkoi sitten miettiä syytä ja otti sen käteensä. Valokuvissa oli outoja henkilöitä. Vaaleita haamumaisia ihmisiä oli ilmestynyt  sukukuvaan muiden taakse ja yhden Iitta tunnisti varmasti, isoisä.

Tietokoneella IItta avasi sukupuuohjelman ja sieltä tulvahti hirmuisesti uusia yhteyspyyntöjä. Yhdessä oli viesti ”kirjastosta selviää kuka olen.”

Iitta mietti mitä kirjastoa henkilö mahtoi tarkoittaa ja muisti vanhempiensa talossa olevan kirjastohuoneen. Siellä oli uudenlainen kirja pöydällä. Avattuaan sen viimeiseltä aukeamalta kerrottiin tulevaisuudesta.

Mihin ne katosivat? (HannaRiikka)

Flash fictionia voi kirjoittaa monin eri tavoin. Tässä uusi esimerkki! Tarina on kirjoitettu kokonaan dialogina eli vuoropuheluna.


“Kassakoneessa on jotain vikaa! Kyllä siellä rahaa on! Tarkista uudestaan”
“Valitettavasti ei ole. Joudutte jättämään ostoksenne tähän.”
“Mitä? Milläs mä nyt ruokin perheen?”

***

“Mitä ihmettä? Missä ne kaikki on?”
“Bensa loppui myös. Ruoat jäi kauppaan. Mitähän vois tehdä pelkästä voista?”
“Mä laitoin sinne just eilen lisää.”
“No ei ne vaan oo siellä enää.”

***

“Hei mitä sä teet?”
“Isi! Kenkä!”
“Säkö ne kaikki rahat tuhlaat!? Äitis saa kyllä kuulla kunniansa…”
“Isi…”
“Et kyllä enää pääse tietokoneelle! Osta omas sitte ku oot töis!”

Metsäautotie (HeidiJohanna)

Koimme että meidän piti auttaa. Lapsi kertoi mielellään unet joissa hän oli. Ne värittyivät monenkirjaviksi ja paisuivat mahdottomiksi. Silti hän oli aina pulassa. Kun lapsi lähti kouluun, päätin mennä lenkille metsäautotielle jonka päässä lapsena uskoin noidan asuvan. Syrjässä kaikesta muusta kuulin kuinka joku huusi ja löysin hänet. Lapsi ei enää nähnyt unta.